Tuusulanjärven taiteilijakodit 7.8.2021
Tuusulanjärven rantatien kierroksella nähdään upeiden maisemien lisäksi taiteilijakodit Ainola ja Halosenniemi sekä Aleksis Kiven kuolinmökki. Tutustutaan myös viehättävään Krapin tilan pihapiiriin.
Matkaohjelma
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 8.00. Ajetaan Tuusulanjärven maisemiin, ja kierros suomalaisuuden lähteille alkaa oppaan johdolla. Aluksi nautitaan kahvit Ainolan kahvilassa. Tutustutaan Ainolan kotimuseoon, joka oli Jean Sibeliuksen ja hänen puolisonsa Ainon kotitalo. Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema rakennus sijaitsee lähellä Tuusulanjärven rantatien pohjoispäätä. Jatketaan matkaa Halosenniemeen, joka oli taidemaalari Pekka Halosen koti ja ateljee. Nykyään Halosenniemi toimii museona ja on yksi Suomen merkittävimmistä historiallisista taiteilijakodeista. Viimeinen kohde ennen lounasta on Syvälahden torppa, Aleksis Kiven kuolinmökki, jossa kansalliskirjailijamme vietti elämänsä viimeiset kuukaudet veljensä räätäli Albert Stenvallin perheen hoivissa. Lounas nautitaan Krapin pihalla ravintola Mankelissa. Pihapiirin puistossa on ravintoloiden lisäksi Aitta, Alitupa, kesäteatteri, Krapin Paja, Riihi sekä vanhassa navetassa sijaitseva Hotelli Krapi. Takaisin Turkuun saavutaan noin klo 17.00.
Matkan hinta:
- jäsenet 125 €
- ei-jäsenet 145 €
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset
- kahvi ja lounas
- sisäänpääsyt museoihin
- matkanjohtajan ja oppaan palvelut