Siirry suoraan sisältöön

Syöpäjärjestöt: Tuhannet suomalaiset välttävät syövän, jos tupakointi vähenee

(Syöpäjärjestöt 3.4.2018)

Suomessa vältettäisiin yli 75 000 syöpää seuraavan 30 vuoden sisällä, jos suomalaiset olisivat kokonaan lopettaneet tupakoinnin 2016. Pohjoismaiset tutkijat laskivat eri syöpätyyppien vähenemistä erilaisin tupakoinnin vähentämisen ja lopettamisen skenaarioin. Tupakan merkitys syöpätaakalle on suuri.

Kaikki tietävät, että tupakointi aiheuttaa syöpää. Vuonna 2016 noin 15 prosenttia suomalaisista poltti päivittäin.

– Ei ole tietenkään realistista ajatella, että yhtäkkiä kaikki lopettaisivat tupakoinnin. Mutta tutkimuksestamme näkee, miten paljon potentiaalia meillä yhä on syövänehkäisyssä, kertoo yhteispohjoismaista tutkimusta johtanut apulaisprofessori Therese M. L. Andersson Tukholman Karoliinisesta instituutista.

– Tuhansia syöpiä voitaisiin ehkäistä, jos harvemmat ihmiset tupakoisivat. Siksi Suomessa on tärkeää jatkaa systemaattista tupakkapolitiikkaa: tupakkaveronkorotuksia, tuotemerkittömien pakkausten käyttöönottoa sekä tupakoinnin lopettamisen tukea, toteaa Suomea tutkimusryhmässä edustanut professori Eero Pukkala Suomen Syöpärekisteristä.

Määrällisesti eniten vähenisivät keuhkosyövät, joita Suomessa jäisi sairastamatta noin 44 000. Prosentuaalisesti suurin estettävissä oleva osuus olisi kurkunpään syövät.

 

35 000 syöpää voidaan ehkäistä

Tutkimuksessa laskettiin myös mitä tapahtuu, jos suomalaisten tupakoijien määrä vähenee niin, että vuonna 2030 vain viisi prosenttia polttaa ja sen jälkeen tupakointi vielä vähenee kahteen prosenttiin vuonna 2040. Tämä estäisi 35 000 syöpätapausta vuoteen 2045 mennessä.

Tämä olisi Syöpäjärjestöjen tavoitteiden mukainen tulevaisuus: tupakoitsijoita on alle viisi prosenttia, eivätkä nuoret enää polta, nuuskaa tai käytä muitakaan tupakka- ja nikotiinituotteita.

Pohjoismaisella tasolla skenaariossa, jossa tupakointi olisi lopetettu 2016, kyettäisiin ehkäisemään 430 000 syöpää 2,2 miljoonasta seuraavan 30 vuoden aikana. Suurin ehkäistävissä oleva syöpämäärä on Tanskassa.

Tutkimus Tackling the tobacco epidemic in the Nordic countries and lower cancer incidence by 1/5 in a 30-year period – The effect of envisaged scenarios changing smoking prevalence julkaistiin European Journal of Cancerissa 3/2018.

 

Lue lisää: