Sykeröltä lähes 18 000 euroa Tyksin lastenohjaajan palkkaukseen
(29.5.2015)
Lapsisyöpäpotilasperheiden Sykerö-kerho lahjoitti 17 879 euroa Tyksin lasten ja nuorten hematologisen osaston lastenohjaajan työn jatkamisen tukemiseksi.
Suurin osa lahjoituksesta, reilut 11 000 euroa, kerättiin Sykerö-kerhon TOIVOA ON – ON -huutokaupassa, joka järjestettiin Facebookissa huhtikuun aikana. Lisäksi Sykerö lahjoitti palkkakustannuksiin 5000 euroa ja Suur Seudun Osuuskauppa 1701 euroa internetäänestyksen perusteella.
Huutokauppa on ollut kahden vapaaehtoisen äidin eli Niina Piipon ja Pia Päivänsäteen voimanponnistus.
– Lapsen ja nuoren vakava sairastuminen syöpään muuttaa perheen elämää dramaattisesti. Lahjoituksella voimme parantaa sairaalassa hoidettavien syöpälasten ja -nuorten hoito-oloja sekä tukea lapsen kehitystä osallistumalla tarvittaviin henkilöstökustannuksiin. Lahjoituksen avulla lastenohjaajan työsopimusta voidaan jatkaa toistaiseksi vuoden loppuun saakka, Sykerön puheenjohtaja Piippo kertoo.
– Lahjoitusvaroilla on suuri merkitys, mutta nekään eivät kestä ikuisesti. Olisi hienoa, että varhaiskasvatuksen päättäjät Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella havahtuisivat lastenohjaajan todelliseen tarpeeseen.
Lastenohjaaja pyrkii järjestämään monenlaista toimintaa lapsille ja nuorille, jotka viettävät osastolla pitkiä aikoja henkisesti ja fyysisesti raskaissa syöpähoidoissa.
– Hän voi leikin keinoin valmistella lasta rankkoihin hoitoihin ja antaa mahdollisuuden leikkiä pois mahdollisia pelottavia kokemuksia, toisaalta mahdollistaa myös ilonhetkiä hoitojen aikana. Osastolla ohjaus on yksilöllistä, koska usein fyysinen kunto rajaa tekemisen mahdollisuuksia.
Sykerö on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen alainen potilaskerho, joka toimii vapaaehtoisvoimin. Sen ovat perustaneet syöpäsairaiden lasten vanhemmat vuonna 1980. Sykerön toimii lahjoitusvaroin sekä itse keräämiensä varojen turvin.
Sydämelliset kiitokset kaikille lahjoittajille ja huutokauppaan osallistuneille!