Roosa nauha rikkoi taas ennätyksen: 2,3 miljoonaa naisten syöpien tutkimukseen
(Syöpäsäätiö 17.1.2019)
Syöpäsäätiön Roosa nauhoja myytiin ensimmäistä kertaa yli miljoonalla eurolla vuoden 2018 keräyksessä. Nauhoista, tuotteista ja rahalahjoituksista kertyi naisten syöpien tutkimukselle yhteensä 2,3 miljoonaa euroa. Edellisvuoden keräystulos ylittyi nyt 300 000 eurolla.
Syöpäsäätiö tukee Roosa nauha -keräyksen tuotoilla vuosittain naisten syöpien tutkimusta. Tutkimus näkyy nopeimmillaan hoidoissa jo muutaman vuoden päästä, useimmiten aikaa menee yli 10 vuotta. Tutkimuksen avulla rintasyövän varhainen toteaminen ja hoidot ovat kehittyneet monin tavoin viime kymmenen vuoden aikana.
Vuonna 2018 naisten syöpien tutkimus sai Syöpäsäätiöltä 1,6 miljoonan euron edestä apurahoja. Apurahoja myönnettiin muun muassa sekä rintasyövän että munasarjasyövän biomarkkeritutkimukseen. Tutkimuksen lisäksi Roosa nauha -varoilla tuetaan sairastuneille ja heidän läheisilleen tarjottavia neuvontapalveluita 350 000 eurolla.
» Lue lisää Syöpäsäätiön tiedotteesta (17.1.2019)