Lounaissuomalaisten Syöpäjärjestöjen apurahat ovat haettavissa
(31.5.2023)
Moikoisten Syöväntutkimussäätiön, Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen apurahat ovat haettavissa.
Lounaissuomalaiset Syöpäjärjestöt myöntää apurahoja Lounais-Suomen, Lounais-Hämeen sekä Ahvenanmaan alueella tapahtuvaan syöpätautien, saattohoidon sekä syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä tukemisen tieteelliseen tutkimukseen ja kansainväliseen opiskeluun. Apurahojen myöntämisessä etusijalla ovat väitöskirjojen tekijät ja nuoret väitelleet syöpätutkijat.
Tänä vuonna apurahoja jaetaan yhteensä 251 700 euroa. Yksivuotisia tutkimusapurahoja, väitöskirja-apurahoja sekä matka-apurahoja on jaossa yhteensä 160 000 euroa. Haettavana on myös kolmivuotinen, yhteensä 90 000 euron suuruinen tutkimusapuraha vuosiksi 2024–2026. Professori Seija Grénmanin rahastosta on haettavissa 1 700 euron suuruinen apuraha käytettäväksi koulutustilaisuuden järjestämiseen Turun yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikalla gynekologisen syövän hoitoon osallistuville lääkäreille ja henkilökunnalle.
Apurahojen hakuaika päättyy 31.8.2023. Hakuohjeet sekä apurahojen hakemisessa käytettävät lomakkeet ovat saatavilla yhdistyksen verkkosivulta.
Lounaissuomalaiset Syöpäjärjestöt myöntää apurahoja alueelliseen syöväntutkimustyöhön vuosittain.
Lisätiedot:
Lounaissuomalaisten Syöpäjärjestöjen rahastojen asiamies Ville Viitanen
ville.viitanen@lssy.fi tai 0400 953 835