Lounaissuomalaiset Syöpärahastot jakoi tutkimus- ja matka-apurahoja 100 000 euroa
Moikoisten Syöväntutkimussäätiö ja Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ovat myöntäneet 95 000 euroa Varsinais-Suomessa tehtävään syöpätautien tieteelliseen tutkimustyöhön ja 4 500 euroa matka-avustuksina ulkomaille.
Lounaissuomalaiset Syöpärahastot jakaa apurahoja väitöskirjan tekijöille ja nuorille syöpätutkijoille vuosittain. Vuoden 2018 apurahahaussa apurahoja myönnettiin 16 syöpätutkijalle: 10 000 euron tutkimusapurahoja kuudelle ja 3 500 euron väitöskirja-apurahoja kymmenelle. Matka-apurahoja jaettiin kolme.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys toimii syöpätautien voittamiseksi. Jokapäiväistä arkista työtä syöpäpotilaiden hyväksi tuetaan yhdistyksessä pitkälti testamentti- ja lahjoitusvaroin. Rahalahjoitukset mahdollistavat vuosittain apurahojen jakamisen syöpätauteihin erikoistuneille tutkijoille ja tutkimusryhmille.
– Moikoisten Syöväntutkimussäätiölle osoitetuilla lahjoituksilla mahdollistetaan syöpätutkimustyön tekeminen joko yleisrahaston kautta tai omalla nimikkorahastolla. Apurahojen jaosta päättää säätiön hallitus apuraha-asiantuntijatyöryhmän esityksestä, kertoo Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toimitusjohtaja, Moikoisten Syöväntutkimussäätiön asiamies Ville Viitanen.
Moikoisten Syöväntutkimussäätiön yhteydessä toimii 49 rahastoa, joista vanhimmat ovat vuonna 1990 perustetut vuorineuvos Irja Ketosen muistorahasto, Anja ja Juhani Lundénin rahasto sekä Pirkko ja Matti Lepän rahasto. Rahastot tukevat taloudellisesti alueellista syöpätautien tieteellistä tutkimusta ja hoitomenetelmien kehittämistyötä. Vuonna 1989 perustetun Moikoisten Syöväntutkimussäätiön hallituksen puheenjohtajana toimii Mikko Ketonen.
Apurahoja myönsivät vuonna 2018 seuraavat rahastot:
Eila Martelin rahasto, Mauno ja Gulla Korpivaaran muistorahasto, Aino ja Helli Keskitalon muistorahasto, Antti ja Pirkko Tammisen rahasto, Vuorineuvos Irja Ketosen muistorahasto, Lars-Olav Sundmanin muistorahasto, Anneli Nivan muistorahasto, Asser ja Siiri Serjamon muistorahasto, Anneli ja Hannu Niemisen rahasto, Pirkko ja Matti Lepän muistorahasto, Tellervo ja Matti Puhakan rahasto, Inkeri ja Signar Ruolan muistorahasto, Lea ja Jukka Mikkolan rahasto, Tuula ja Toivo T. Salmen rahasto, Martti ja Mikael Ruolan rahasto, Taru ja Leo Kinnusen rahasto, Heli Ojanperän muistorahasto, Harry ja Leena Suomisen rahasto, Rauha Syrjälän muistorahasto, Ulla ja Risto Korpelan rahasto, Anneli ja Pentti Seppälän rahasto sekä Arja ja Antti Koivurinnan rahasto. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Turun seudun paikallisosasto jakoi kaksi väitöskirja-apurahaa.
Vuoden 2018 apurahat ja tunnustukset jaettiin Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa 13. joulukuuta. Syöväntorjuntapäivää vietettiin Meri-Karinan hyvinvointikeskuksessa Turussa jo 41. kerran.
Tunnustusta syövänvastaisen työn tekijöille
Lounaissuomalaisessa Syöväntorjuntapäivässä on perinteisesti kuultu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen perustajajäsenen, professori Osmo Järven mukaan nimetty juhlaesitelmä. Tällä kertaa sen piti LT, dosentti Maria Gardberg otsikolla ”Tutkimus auttaa aivokasvainpotilasta”. Gardberg palkittiin tilaisuudessa Osmo Järvi -mitalilla.
Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän juhlassa muistettiin myös muita alueellisessa syöpätyössä ansioituneita:
- Suomen Syöpäyhdistyksen hopeinen ansiomerkki myönnettiin varatuomari Martti Branderille. Brander on ollut pitkään puheenjohtajana Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen piiriin kuuluvassa Varsinais-Suomen Syöväntorjuntatyön Tukiyhdistyksessä sekä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen omistamien osakeyhtiöiden, Matkarin ja Moikoisten Kiinteistöhuollon, hallituksissa.
- Matti Koivurinta -mitalin vastaanotti varatuomari Anita Jungar, joka on hoitanut Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen luottamustehtäviä yli kolmen vuosikymmenen ajan. Tällä hetkellä hän toimii yhdistyksen toisena varapuheenjohtajana.
- Lounaissuomalaisten Syöpäjärjestöjen yhteisen vapaaehtoistyön mitalin sai Marja-Leena Louhi, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Turun paikallisosaston aktiivi, joka on osallistunut monenlaisiin yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan tehtäviin jo lähes kaksi vuosikymmentä.
- Lisäksi myönnettiin Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen viirejä kiitoksena uutterasta vapaaehtoistoiminnasta. Viirin saivat Markku Kortelainen, Anu Kurkilahti-Haartemo, Jouko Mantere, Satu Railo, Markku Säteri, Janne Tamminen ja Kristiina Uro.
Tilaisuudessa myös otettiin vastaan lahjoituksia. Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Turun seudun paikallisosasto myönsi 5 000 euron tutkimusapurahan viime vuoden tapaan. Orion Oyj:n kemiallisen laadunvalvonnan askartelijat Seija Ratian johdolla tekivät 1 000 euron lahjoituksen lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerölle jo 26. kerran. Ompelukerholaiset kohdistivat lahjoituksensa, 1 250 euroa, tällä kertaa saattohoitoon erikoistuneen Karinakodin toiminnan tukemiseen.
Lisätiedot:
Ville Viitanen, asiamies, Moikoisten Syöväntutkimussäätiö
0400 953 835, ville.viitanen@lssy.fi