Siirry suoraan sisältöön

Sykerö-kerho tukee koko perhettä

Kuvassa nainen pitelee sylisään lasta, joka katsoo kohti kameraa.

(15.2.2022)

Kun lapsi sairastuu syöpään, perheen elämä pysähtyy. Koulunkäynti, harrastaminen ja kavereiden tapaaminen keskeytyvät – perheen talous voi olla tiukalla toisen vanhemmista jäädessä pois töistä. Syöpään sairastuneen lapsen koko perhe tarvitsee tukea.

Infektioriskin vuoksi lapsi ei voi käydä koulussa tai päiväkodissa, osallistua harrastuksiin eikä tavata kavereitaan. Toinen vanhemmista jää todennäköisesti pois työelämästä ja keskittyy hoitamaan lasta. Sairauden hoidon määrätessä arjen askelten tahdin sairastuneen sisarukset jäävät vähemmälle huomiolle.

Helmikuun 15. päivänä vietettävänä kansainvälisenä lasten syövän päivänä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerö haluaa muistuttaa, että syöpään sairastuneen lapsen koko perhe tarvitsee tukea.

Virkistystä kuormittavan arjen keskelle

Vertaistuen tarjoaminen on yksi Sykerön tärkeimmistä tehtävistä. Asioiden jakaminen toisten samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa antaa voimia ja auttaa jaksamaan.

Kuormittavan arjen keskellä myös virkistykselle on tarvetta. Sykerö-kerhossa koko perhe pääsee esimerkiksi katsomaan elokuvia tai tekemään ostoksia, sillä toiminta on järjestetty niin, että myös infektioeristyksessä olevat lapset voivat osallistua turvallisesti.

Syöpähoitojen vuoksi perheet joutuvat viettämään paljon aikaa osastolla. Sykerö pyrkii tuomaan piristystä myös sairaalan seinien sisälle.

– Pyrimme parantamaan osaston viihtyvyyttä ja ilahduttamaan osastolla olevia perheitä muun muassa herkuin ja tsemppilahjoin, Sykerö-kerhon puheenjohtaja Maria Tiira kertoo.

Kirjastosilta, Kaarina-talo ja Hautuja-veistos saavat valaistuksen

Kansainvälistä lasten syövän päivää vietetään vuosittain 15. helmikuuta. Päivän tarkoituksena on muistuttaa lasten syöpäsairauksista ja niiden hoidosta. Viime vuonna Suomessa syöpään sairastui 162 lasta.

Koronatilanteen vuoksi Sykerö ei järjestetä päivän aikana kasvokkaisia tapahtumia, vaan nostaa päivää esiin sosiaalisessa mediassa.

Päivää tekevät näkyväksi myös Turun, Kaarinan ja Naantalin kaupunki valaisemalla Turun Kirjastosillan, Kaarina-talon sekä Hautuja-veistoksen kullankeltaiseksi lasten syövän tunnuksen, Kultanauhan, mukaisesti.

– Olemme hyvin kiitollisia kaupunkien osoittamasta tuesta, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen perhetyön asiantuntija Pia Ilves sanoo.