Siirry suoraan sisältöön

Lohjalta Hyrsylän mutkaan 24.4.2021

Lohjalla tutustutaan Koivulan Kartanoon, jonka historia ulottuu 1500-luvulle. Kartano kuului 200 vuoden ajan suuraateliselle Flemingin suvulle, ja nykyisen muotonsa päärakennus on saanut 1950-luvulla. Ahon suku on asunut kartanoa vuodesta 1984. Pihapiirin vanhimmat säilyneet rakennukset ovat viljamakasiini ja kivinavetta, jotka ovat molemmat 1700-luvulla rakennettuja. Teija ja Kalervo Kaarteen sotamuseo Lohjalla on yksityinen kotimuseo. Esillä on sotien esineistöä ja aseita. Museossa on mahdollista kuulla sodan ääniä sekä tutustua Lotta-kanttiiniin, juoksuhautaan, korsuun sekä pommisuojaan. Teijan mosaiikkigalleria tuo esille elämän kauneuden ja sitä kautta elämän jatkuvuuden sekä toivon paremmasta rauhan maailmasta. Museon yhteydessä sijaitseva tsasouna muistuttaa meitä uskon voimasta ja merkityksestä, niin sodan kuin rauhan aikana. Aira Samulinin Hyrsylän mutkassa Nummi-Pusulassa tutustutaan Airan muistorikkaisiin pienmuseoihin ja näyttelyihin sekä kirpputoriin Wanhan talon yläkerrassa. Nautitaan kahvit viehättävistä ruusukupeista tuoreen kanelipullan kera ja kuunnellaan Airan mielenkiintoisia ja yllättäviä tarinoita.

Matkaohjelma

Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 10.00. Ajetaan Lohjalle Koivulan Kartanoon, jossa esittelykierros ja lounas. Kartanosta siirrytään Kaarteen sotamuseoon, jonka yhteydessä on myös mosaiikkigalleria ja tsasouna. Paluumatkalla vieraillaan Nummi-Pusulassa sijaitsevassa Aira Samulinin karjalaisessa hirsilinnassa, Hyrsylän mutkassa. Airan vanhuudenkodissa tutustutaan, miten Aira haluaa elää turvallisesti esteettömässä kodissaan mahdollisimman pitkään. Paluu Turkuun noin klo 18.30.

Matkan hinta:

  • jäsenet 120 €
  • ei-jäsenet 140 €

Hintaan sisältyy:

  • linja-autokuljetukset
  • sisäänpääsyt ja opastukset
  • lounas ja kahvit
  • matkanjohtajan palvelut