Ruskamatka käsivarren Lappiin ja Norjaan 11.–17.9.2021
Suomesta on vaikea löytää kauniimpia maisemia! Ruskan värien heijastuminen Kilpisjärven syvän siniseen veteen, ja taustalla siintävät Ruotsin ja Norjan korkeiden tuntureiden sininen horisontti ovat ainutlaatuinen kokemus. Yövytään Enontekiön Hetassa ja tehdään sieltä mielenkiintoiset päiväretket Norjan puolelle, jäämeren rannalle Altalle ja Saanan kupeeseen Kilpisjärvelle ja Skibotniin. Kaikki Suomen yli tuhatmetriset huiput ja 60 prosenttia Suomen tuntureista sijaitsevat Enontekiöllä. Yhteispohjoismainen kalottireitti kulkee Enontekiön kunnan alueiden läpi. Enontekiön nimi juontuu paikasta, jossa eno eli joki saa alkunsa. Paluumatkalla piipahdetaan myös Ruotsin puolella. Lapin kilometrit ovat pitkiä, mutta ajomatkoilla pidetään sopivasti taukoja.
Matkaohjelma:
Lauantai 11.9.
Lähtö klo 8.00 Turun linja-autoasemalta, tilausajolaituri 10:stä. Ajetaan Huittisiin, jossa nautitaan aamukahvit Huittisten Pahkaparatiisissa. Laaja kokoelma luonnon taidetta tuo esille metsien käsittämättömän moni-ilmeisyyden ja yllätyksellisyyden. Huittisista jatketaan Jyväskylään ja koetaan puutarhaunelmia Viherlandiassa, jossa lounastauko. Matka jatkuu Ouluun, jossa majoitutaan Lapland Hotels Ouluun. Hotellissa voi jo ennakkoon nauttia Lapin elämyksellisyydestä keskellä kaupungin sykettä. Oulun keskustassa Tuomiokirkon ja historiallisen Ainolan puiston kupeessa sijaitsevan hotellin 160 huonetta on sisustettu taidolla ja tyylillä vaativammankin matkaajan makuun. Huoneiden design on saanut vaikutteita luonnosta ja Lapin tarinoista.
Sunnuntai 12.9.
Aamiainen hotellissa. Ajetaan Rovaniemelle ja ylitetään Napapiiri joulupukin pajakylä Santa Parkin kautta. Lounas nautitaan tunnelmallisessa Joulutalon kahvila-ravintolassa. Matka jatkuu Enontekiön Hettaan, jossa majoittuminen ja hotelliin tutustumista.
Maanantai 13.9.
Aamiainen hotellissa. Tämä päivä pitää sisällään Hetan kirkonkylään ja sen ympäristöön tutustumista. Tutustutaan Tunturi-Lapin luontokeskukseen, nähdään Jyppyrän vaara ja Peurapolun peurahaudat. Kylän kirkon mosaiikkisesta alttaritaulusta välittyy paikallinen tunnelma tunturien sylissä. Paikalliset hopeapajat ovat myös näkemisen arvoiset. Nautitaan nokipannukahvit ja paistetaan makkaraa luonnon helmassa. Illallinen hotellissa.
Tiistai 14.9.
Aamiainen hotellissa. Lähdetään retkelle Altaan, Norjan pohjoisimpaan osaan. Pysähdytään matkalla Pikefossen-vesiputouksella Kautokeinon ja Masin välissä. Altassa tutustutaan moderniin, mutta lämminhenkiseen Nordlyskatedralen -revontulikappeliin sekä poiketaan kauppakeskus Amfi-Altassa. Evästauko Jäämeren rannalla. Paluumatkalla vieraillaan eksoottisessa Kautokeinon saamelaiskylässä Juhlsin hopeagalleriassa. Paluu Hettaan hotelliin, jossa illallinen. Retkipäivän kesto noin 10 tuntia.
Keskiviikko 15.9.
Aamiainen hotellissa. Retki suuntautuu tänään Kilpisjärvelle ja Norjan Skibotniin. Kilpisjärvellä pysähdys Saana-tunturin kupeessa Kilpishallilla. Kilpisjärvi on Enontekijön pohjoisin kylä ja rajapiste Norjaan. Jatketaan upeaa maisemamatkaa Skibotniin, jossa evästauko Jäämeren rannalla. Paluumatkalla Skibotn-Kilpisjärvi-välillä pysähdys 28 metriä korkealla Rovijoen vesiputouksella, joka tunnetaan myös nimellä morsiushuntuputous. Poiketaan myös Jämärän linnoitusalueella kuulemassa paikan sotahistoriaa. Paluu Hettaan hotelliin, jossa illallinen. Retkipäivän kesto noin 9 tuntia.
Torstai 16.9.
Aamiainen hotellissa. Lähdetään ajamaan kohti etelää. Ylitetään Ruotsin raja ja käydään kahvilla idyllisessä Pajalan kylässä. Siellä nähdään yksi Ruotsin suurimmista puukirkoista ja yksi maailman suurimmista aurinkokelloista. Jatketaan matkaa Haaparantaan ja Tornioon, jossa nautitaan lounas. Matka jatkuu Ouluun ja majoitutaan taas tuttuun Lapland hotelliin muistelemaan mukavia hetkiä matkan varrelta.
Perjantai 17.9.
Aamiainen hotellissa. Lähdetään ajamaan kohti Vaasaa. Nautitaan lounas Bernys-ravintolassa aivan upean Raippaluodon sillan kupeessa. Matka jatkuu Karvialle viehättävään Anne Mattilan Taidekahvilaan, jossa kahvitarjoilu ja Annen taiteeseen tutustumista. Jatketaan kotimatkaa Turkuun, jonne saavutaan noin klo 20.00.
Matkan hinta:
- jäsenet 950 €
- ei-jäsenet 970 €
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 220 €.
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset
- 2 yön majoitus Lapland Hotels Oulussa
- 4 yön majoitus Lapland Hotels Hetassa, saunan ja maisema-altaan käyttö
- 6 aamiaista, 4 lounasta, 2 x retkieväät, 3 kahvitarjoilua, 3 illallista
- pääsymaksut ja paikallisoppaiden palvelut
- matkanjohtajan palvelut