Siirry suoraan sisältöön

Matka Utön majakkasaarelle 12.–14.8.2021

Utö on Suomen eteläisin asuttu saari, ja se sijaitsee Saaristomeren eteläosassa, noin 88 kilometriä Turusta lounaaseen. Saari tunnetaan suuresta Utön majakasta, luotsiasemasta, haaksirikoista, linnustostaan ja merisäätiedotuksista. Karu, mutta lajistoltaan yllättävän monimuotoinen luonto ja toimiva kyläyhteisö tekevät saaresta ainutlaatuisen. 1900-luvun alussa saarella asui vielä  noin 110 asukasta, kun viime vuosina vakituisesti asuvien määrä saarella on ollut komestakymmenestä neljäänkymmeneen. Utö toimi puolustusvoimien tukikohtana vuoteen 2005 saakka.

Matkaohjelma:

Torstai 12.8.

Lähtö klo 11.30 Turun linja-autoasemalta, tilausajolaituri 10:stä. Ajetaan Nauvon Pärnäisiin, josta yhteysalus M/S Baldur lähtee kohti Utötä. Laivamatkan kesto on noin 5 tuntia. Laivalla on kahvila-ravintola ja lepotuoleja. Maihinnousun jälkeen majoittuminen eksoottiseen Utö Havshotelliin, joka on saneerattu entiseen kasarmirakennukseen. Päivällinen nautitaan hotellin noutopöydästä. Tummuvassa illassa on elämys katsella majakan mereen heijastuvaa loistoa.

Perjantai 13.8.

Aamiainen hotellissa. Tehdään paikallisopas Martinin johdolla kävelykierros, jonka aikana tutustutaan saaren nykyelämään sekä historiaan ja merenkulkuun. Käydään majakalla ja kirkossa sekä kuullaan traagisiakin tarinoita lukuisista saaren ympäristössä tapahtuneista haaksirikoista. Tunnetuimmat S/S Park Victoryn tragedia jouluyönä 1947 ja Estonian uppoaminen vuonna 1994. Lounas hotellin noutopöydästä. Iltapäivää voi viettää saarella kävellen ja pikkukylään tutustuen. Kylän raitilta löytyy kauppa, Hannas Horisont -kahvila ja pari putiikkia, joissa myynnissä paikallista käsityötä ja taidetta. Etäisyydet eivät ole pitkiä, joten saari tulee kierrettyä parin kilometrin mittaisella kävelyllä. Ruokailu hotellin noutopöydästä tai á la carte -listalta (omakustanteinen).

Lauantai 14.8.

Aikainen aamiainen nautitaan noutopöydästä ennen laivan lähtöä klo 8.30. Pärnäisiin saavutaan noin klo 13.30 ja ajetaan Turkuun, jonne saapuminen noin klo 14.45.

Matkan hinta:

  • jäsenet 300 €
  • ei jäsenet 320 €

Lisämaksu yhden hengen huoneesta  85 €.

Hintaan sisältyy:

  • linja-autokuljetukset
  • laivamatka Pärnäinen-Utö-Pärnäinen
  • majoitus Utö Havshotellissa
  • 2 aamiaista, 1 lounas, 1 päivällinen
  • opastukset ja matkanjohtajan palvelut

Liikuntarajoitteista tulee ilmoittaa matkavarauksen yhteydessä. Yhteysaluksella on paljon portaita. Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin laivan aikatauluissa.