Siirry suoraan sisältöön

Ruskamatka käsivarren Lappiin ja Norjaan 12.-18.9.2020

Muuttunut ohjelma: Hetan hotelli suljettu toistaiseksi. Majoitus Lapland Hotel Oloksessa (neljä yötä).

Suomesta on vaikea löytää kauniimpia maisemia! Ruskan värien heijastuminen Kilpisjärven syvän siniseen veteen ja taustalla siintävät Ruotsin ja Norjan tuntureiden huiput on mieleenpainuva elämys. Yövytään Olostunturilla ja tehdään sieltä mielenkiintoiset päiväretket Norjan puolelle Kautokeinoon sekä Kilpisjärvelle ja Skibotniin. Lapin kilometrit ovat pitkiä, mutta ajomatkoilla pidetään sopivasti taukoja.

Matkaohjelma

Lauantai 12.9.
Lähtö klo 8.00 Turun linja-autoasemalta (tilausajolaituri 10). Ajetaan Huittisiin, jossa nautitaan aamukahvit Huittisten Pahkaparatiisissa. Laaja kokoelma luonnon taidetta tuo esille metsien käsittämättömän moni-ilmeisyyden ja yllätyksellisyyden. Huittisista jatketaan Jyväskylään ja koetaan puutarhaunelmia Viherlandiassa, jossa myös lounastauko. Matka jatkuu Ouluun, jossa majoitutaan Lapland Hotels Ouluun. Hotellissa voi jo ennakkoon nauttia Lapin elämyksellisyydestä keskellä kaupungin sykettä. Oulun keskustassa Tuomiokirkon ja historiallisen Ainolan puiston kupeessa sijaitsevan hotellin 160 huonetta on sisustettu taidolla ja tyylillä vaativammankin matkaajan makuun. Huoneiden design on saanut vaikutteita luonnosta ja Lapin tarinoista.

Sunnuntai 13.9.
Aamiainen hotellissa. Ajetaan Rovaniemelle ja ylitetään Napapiiri joulupukin pajakylä Santa Parkin kautta. Lounas nautitaan tunnelmallisessa Joulutalon kahvila-ravintolassa. Matka jatkuu Olostunturille, jossa majoittuminen Lapland Hotel Olokseen. Hotelliin tutustumista.

Maanantai 14.9.
Aamiainen hotellissa. Ajetaan noin puolisen tuntia Pallakselle ja vieraillaan Pallastunturin luontokeskuksessa. Tutustutaan Metsästä Paljakalle -näyttelyyn. Auditoriossa on mahdollista katsoa myös hieno esitys Pallas-Yllästunturin kansallispuistoista. Päivän aikana käydään myös paikallisessa hopeapajassa ja Muonion kirkossa. Nautitaan nokipannukahvit ulkotulilla. Illallinen hotellissa.

Tiistai 15.9.
Aamiainen hotellissa. Lähdetään retkelle Norjan puolelle. Ajetaan Ruotsin rajaa pitkin Hettaan, josta jatketaan Kautokeinoon. Vieraillaan eksoottisessa saamelaiskylässä ja Juhlsin hopeagalleriassa. Eväät nautitaan luonnon helmassa. Paluumatka ajetaan Hetasta Peltovuoman kautta Pallastuntureiden takaa kohti Olosta. Näin koetaan hieno ”rengasreitti” vaihtuvilla maisemilla. Illallinen hotellissa. Retkipäivän kesto noin 10 tuntia.

Keskiviikko 16.9.
Aamiainen hotellissa. Retki suuntautuu tänään Kilpisjärvelle ja Norjan Skibotniin. Kilpisjärvellä pysähdys Saana-tunturin kupeessa Kilpishallilla. Kilpisjärvi on Enontekijön pohjoisin kylä ja rajapiste Norjaan. Jatketaan upeaa maisemamatkaa Skibotniin, jossa evästauko Jäämeren rannalla. Paluumatkalla Skibotn-Kilpisjärvi -välillä pysähdys Rovijoen vesiputouksella, joka tunnetaan myös nimellä morsiushuntuputous. Poiketaan myös Jämärän linnoitusalueella kuulemassa paikan sotahistoriaa. Paluu Olokseen hotelliin, jossa illallinen.

Torstai 17.9.
Aamiainen hotellissa. Lähdetään ajamaan kohti etelää. Ylitetään Ruotsin raja ja käydään kahvilla idyllisessä Pajalan kylässä. Siellä nähdään yksi Ruotsin suurimmista puukirkoista ja yksi maailman suurimmista aurinkokelloista. Ajetaan Haaparantaan ja Tornioon, jossa nautitaan lounas Mustaparran Päämajassa. Matka jatkuu Ouluun, jossa majoitutaan tuttuun Lapland hotelliin muistelemaan mukavia hetkiä matkan varrelta. Huom! Ruotsin rajan ylitykset varmistetaan elokuun lopulla ja käyntikohteet vaihdetaan koronatilanteen niin vaatiessa Suomen puolelle.

Perjantai 18.9.
Aamiainen hotellissa. Ajetaan kohti Vaasaa. Nautitaan lounas Bernys-ravintolassa Raippaluodon sillan kupeessa. Matka jatkuu Karvialle viehättävään Annen Taidekahvilaan, jossa kahvitarjoilu ja Annen taiteeseen tutustumista. Jatketaan kotimatkaa kohti Turkua, jonne saavutaan noin klo 20.00.

Matkan hinta:

  • jäsenet 950 €
  • ei-jäsenet 970 €
  • 1 hengen huoneen lisämaksu 220 €


Hintaan sisältyy:

  • linja-autokuljetukset
  • 2 yön majoitus Lapland Hotels Oulussa
  • 4 yön majoitus Lapland Hotels Oloksessa (huoneissa oma sauna ja minikeittiö)
  • 6 aamiaista, 4 lounasta, 2 x retkieväät, 4 kahvitarjoilua, 3 illallista
  • pääsymaksut ja paikallisoppaiden palvelut
  • matkanjohtajan palvelut