Ruusujen Visby 26.-28.7.2020
Visbyn lumoava hansakaupunki ja Gotlannin keskus sijaitsee keskellä Itämerta. Saaren historia ulottuu tuhansien vuosien taakse, ja menneistä ajoista kertoo vanha kaupunki ja sen punaisten ruusujen koristamat nupukiviset kadut. Kehämuurin ympäröity kaupunginosa on nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi. Kaupungin vanhimmat rakennukset ovat säilyneet 1100-luvulta saakka, mutta paljon on myös raunioita lukuisten valloitusten jäljiltä. Visbyn kaupunkia ympäröi Gotlannin saaren monipuolinen luonto, jota päästään ihailemaan retkellä.
Matkaohjelma
Sunnuntai 26.7.
Lähtö Turun linja-autoasemalta klo 13.30. Ajetaan Helsingin Länsisatamaan ykkösterminaaliin. M/S Europa lähtee klo 17.00 risteilemään kohti Visbyn saarta. Majoittuminen A- tai B-luokan kahden hengen hyteissä. Laivalla päivällinen noutopöydästä ja mukavaa risteilyohjelmaa.
Maanantai 27.7.
Aamiainen laivalla. Visbyhyn saavutaan klo 10.30. Maihinnousun jälkeen lähdetään satamasta bussilla päiväretkelle viehättävään Visbyn kaupunkiin ja sen lähialueisiin suomenkielisen oppaan johdolla. Nähdään muun muassa Almedalenin puisto, kasvitieteellinen puutarha sekä Pyhän Marian kaunis tuomiokirkko. Retken aikana pääsee ihastelemaan maisemia Visbyn pohjoispuolella sijaitsevalla Galgbergetin luonnonsuojelualueella sekä tutustumaan Krusmyntan puutarhaan, jossa voi kuljeskella tuoksuvassa yrttitarhassa ja ostaa mukaan siellä kasvatettuja yrttejä sekä teetä. Retken kesto noin 3 tuntia. retki sopii liikuntaesteisille. M/S Europa lähtee paluumatkalle klo 20.30. Illallinen noutopöydästä.
Tiistai 28.7.
Aamiainen laivalla. Risteilyohjelmaa merimaisemia ihaillen. Laiva saapuu Helsinkiin klo 16.00 ja satamasta jatketaan matkaa bussilla Turkuun. Saapuminen Turkuun noin klo 19.00.
Matkan hinnat vahvistuvat tammikuussa
Hintaan sisältyy:
- linja-autokuljetukset
- risteily kahden hengen hytissä (erilliset vuoteet)
- 2 buffetpäivällistä ja 2 meriaamiaista
- risteilyohjelma, retki ja paikallisoppaan palvelut
- matkanjohtajan palvelut
Muistathan ilmoittaa syntymäaikasi ilmoittautumisen yhteydessä. Matkalle mukaan voimassaoleva ulkomaanpassi tai virallinen EU-henkilökortti. Kehotamme hankkimaan matkaa varten kattavan peruutusturvan sisältävän matka- ja matkatavaravakuutuksen sekä tarkistamaan perusrokotusten voimassaolon. Suosittelemme myös maksuttoman Eurooppalaisen sairaanhoitokortin hankkimista Kelasta. Sairaustapauksissa kortilla saa kohteessa kunnallista hoitoa myös pitkäaikaissairauden yhteydessä.