Syksyn LOKI-lehti luettavissa verkossa
(26.9.2019)
Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tiedotuslehti on ilmestynyt ja luettavissa verkkoversiona. Yhdistyksen toimialueelle lehti jaetaan ilmaisjakeluna viimeistään viikon 40 aikana.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys julkaisee LOKI-nimistä lehteä. Lehti kertoo yhdistyksen sekä sen paikallisosastojen ja potilasryhmien toiminnasta, syövän diagnosoinnista, kuntoutuksesta sekä tuoremmista syövän tutkimus- ja hoitotuloksista.
Syksyn numerossa kerrotaan muun muassa lapsisyöpäpotilasperheiden tukena toimivasta lapsiperhekoordinaattorista, syöpäpotilaan liikunnasta ja liikunnan merkityksestä kuntouksen kannalta sekä eturauhassyövän tutkimuksessa käytettävästä uudesta magneettikuvausmenetelmästä. Lehden eri aiheisiin paneudutaan niin potilaan ja hänen läheisensä kuin yhdistyksen, hoitohenkilökunnan, tutkijan ja vapaaehtoistyöntekijän näkökulmasta.
Lehden painosmäärä on 223 321 kappaletta, ja se tavoittaa kotitaloudet Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toiminta-alueella sekä yhdistyksen sidosryhmät ja yhteistyökumppanit valtakunnallisesti.
LOKI-lehden suunnittelun ja toteutuksen apuna on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen viestintäneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii tiedetoimittaja ja -tiedottaja Tuula Vainikainen. Lehden päätoimittaja on viestintäsuunnittelija Minna Lämsä. Siirry lukemaan syksyn numeroa tästä.