Siirry suoraan sisältöön

Kevään LOKI-lehti luettavissa verkossa

(21.3.2019)

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tiedotuslehti on ilmestynyt ja luettavissa verkkoversiona. Yhdistyksen toimialueelle lehti jaetaan viimeistään viikon 13 aikana.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys julkaisee kahdesti vuodessa ilmestyvää LOKI-nimistä lehteä. LOKI kertoo yhdistyksen sekä sen paikallisosastojen ja potilasryhmien ajankohtaiset kuulumiset, esittelee tuoreimpia syöpätautien tutkimus- ja hoitotuloksia ja niiden kehityslinjoja sekä painottaa vapaaehtoistoiminnan tärkeyttä ja talkoohengen merkitystä syövänvastaisessa työssä. Aiheisiin paneudutaan niin potilaan ja hänen läheisensä kuin yhdistyksen, hoitohenkilökunnan, tutkijan ja vapaaehtoistyöntekijän näkökulmasta.

Lehden painosmäärä on 222 000 kappaletta, ja se tavoittaa kotitaloudet Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen toiminta-alueella sekä yhdistyksen sidosryhmät ja yhteistyökumppanit valtakunnallisesti.

LOKI-lehden suunnittelun ja toteutuksen apuna on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen viestintäneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii tiedetoimittaja ja -tiedottaja Tuula Vainikainen. Lehden päätoimittaja on viestintä- ja markkinointipäällikkö Aleksi Rajamäki.

Lue uusin LOKI