Tunteet verkkoon -etäryhmä vanhempansa menettäneille
(1.2.2023)
Ryhmä on tarkoitettu 7–12-vuotiaille vanhempansa menettäneille. Tavoitteena on auttaa ryhmäläisiä tunnistamaan ja vahvistamaan omia vahvuuksiaan, voimavarojaan sekä selviytymiskeinojaan.
Ryhmässä tehdään yhdessä erilaisia tehtäviä ja pohditaan, miten omaan oloon voi vaikuttaa ja miten omaa oloa voi helpottaa erilaisissa arjen tilanteissa, joissa suru on läsnä. Ryhmässä on myös mahdollisuus jakaa omaa kokemusta turvallisesti muiden saman kokeneiden ikäisten kanssa.
Etäryhmä kokoontuu verkossa keskiviikkoisin 5.4.–10.5.2023 kello 17–18. Kokoontumisia on kaikkiaan kuusi. Ryhmään haetaan täyttämällä verkkolomake viimeistään 15.3. Ryhmään otetaan 6–8 osallistujaa.
Ohjaajina kasvatusalan ammattilaiset
Etäryhmä on valtakunnallinen, joten ryhmään voi hakea mistä päin Suomea tahansa. Kyse on ennaltaehkäisevästä tuesta, joten ryhmä ei toimi kriisiryhmänä. Suositeltavaa on, että menetyksestä on kulunut vähintään kuusi kuukautta – menetyksestä voi olla kulunut myös jo pidemmän aikaa.
Hakuajan päätyttyä kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä ja varmistetaan, että ryhmä on sopiva hakijalle. Osallistuminen vaatii toimivan verkkoyhteyden, tietokoneen tai älylaitteen, jossa on kamera. Ryhmää ohjaavat sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaiset.
Lisätietoa ryhmästä voi kysyä ryhmän ohjaajilta:
- Sari Nousiainen, Pohjois-Savon Syöpäyhdistys, sari.nousiainen@pohjoissavonsyopayhdistys.fi ja 044 749 7533
- Ruut Ketola, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry, ruut.ketola@lssy.fi ja 044 451 5655
Kommentteja aiemmista ryhmistä:
”Suosittelisin ilmoittautumaan. Lapsi viihtyi, oppi tunteistaan ja osallistuminen helppoa kotoa käsin.”
”Lapsi on oppinut säätelemään tunteitaan paremmin, hän tunnistaa tunteensa paremmin ja osaa puhua niistä.”
”Parasta ryhmässä oli tekeminen!”
”Teams toimi hyvin, jopa lapsi osasi käyttää. Tietokoneella oli lapsen mielestä hauskaa ja kivaa.”
Ryhmän toteuttaa yhteistyössä Syöpäjärjestöt, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry, Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry ja Nuoret lesket ry.