Turussa zumbataan syöpään sairastuneiden lasten hyväksi 12.5.
(22.2.2018, päivitetty 7.5.2018)
Tulevana lauantaina 12.5. Turun Puolalanpuiston valtaa Zumbathon-tapahtuma, joka kutsuu tekemään hyvää pienten syöpäpotilaiden hyväksi. Tapahtuman koko tuotto suunnataan Sykerö-kerhon toimintaan. Sykerö on Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen alainen potilaskerho, joka järjestää monipuolista toimintaa syöpään sairastuneille lapsille ja heidän vanhemmilleen.
Hyväntekeväisyystapahtuma pidetään lauantaina 12.5. klo 14–15. Idea tapahtuman järjestämisestä tuli Zumba-ohjaaja ja -yrittäjä Mia Kuusistolta, joka kannustaa lähtemään mukaan kokemaan tanssiliikunnan iloa.
– Minulle on henkilökohtaisesti tärkeää saada auttaa syöpäsairaita lapsia ja nuoria Zumban avulla. Mikään ei ole koskettanut minua niin syvästi kuin ohjata iloista liikuntaa näille rohkeille lapsille muutamana kesänä Meri-Karinan sopeutumisvalmennuskursseilla. Kenenkään lapsen tai nuoren ei pitäisi joutua kokemaan syöpäsairauden kaltaisia isoja ja vakavia asioita elämässään, Kuusisto sanoo.
– Olen toiminut Zumba-ohjaajana viisi vuotta ja haluan järjestää tapahtuman sen kunniaksi. Matka ohjaajana on ollut huikea, ja siihen on mahtunut kaikenlaista ihanaa vuosien varrella.
Tapahtumaan tuovat vauhtia Kuusiston ohjaamien FaceVizion ryhmien lisäksi muun muassa Turun Yrittäjänaisten zumbaajat.
Tapahtumaan voi osallistua lahjoittamalla valitsemansa summan Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tilille FI96 5713 4520 0005 05. Suositushinta lipulle on 20 euroa. Huomaathan kirjoittaa viestikenttään “Sykerö/Zumba” ja halutessasi oman nimesi. Kuitti toimii sisäänpääsylippuna. Tilisiirtoja voi tehdä ajalla 1.3.–12.5.2018.
Tule tekemään hyvää ja nauttimaan liikunnan ilosta!