Siirry suoraan sisältöön

Juhannusmatka Utön majakkasaarelle 24.–26.6.2022

Utö on Suomen eteläisin asuttu saari ja sijaitsee Saaristomeren eteläosassa, noin 88 kilometriä Turusta lounaaseen. Saari tunnetaan suuresta Utön majakasta, luotsiasemasta, haaksirikoista, linnustostaan ja merisäätiedotuksista. Karu, mutta lajistoltaan yllättävän monimuotoinen luonto ja toimiva kyläyhteisö tekevät saaresta ainutlaatuisen. 1900-luvun alussa saarella asui vielä noin 110 asukasta, kun viime vuosina vakituisesti asuvien määrä saarella on vaihdellut kolmestakymmenestä neljäänkymmeneen. Utö toimi puolustusvoimien tukikohtana vuoteen 2005 saakka.

Matkaohjelma

Perjantai 24.6.

Lähtö Turun linja-autoasemalta, tilausajolaituri 10:stä, klo 9.00. Ajetaan Nauvon Pärnäisiin, josta yhteysalus M/S Eivor lähtee kohti Utöä. Laivamatkan kesto on noin viisi tuntia. Laivalla on kahvila-ravintola ja lepotuoleja. Maihinnousun jälkeen majoittuminen eksoottiseen Utö Havshotelliin, joka on saneerattu entiseen kasarmirakennukseen. Päivällinen nautitaan hotellin noutopöydästä. Perinteistä juhannusaaton viettoa Hembygdsgårdenilla kylän asukkaiden parissa. Nostetaan juhannussalko, poltetaan tulia ja juhlistetaan yötöntä yötä.

Lauantai 25.6.

Aamiainen hotellissa. Tehdään paikallisopas Martinin johdolla kävelykierros, jonka aikana tutustutaan saaren nykyelämään sekä historiaan ja merenkulkuun. Käydään majakalla ja kirkossa sekä kuullaan traagisiakin tarinoita lukuisista saaren lähistöllä tapahtuneista haaksirikoista. Tunnetuimmat ovat S/S Park Victoryn tragedia jouluyönä 1947 ja Estonian uppoaminen vuonna 1994.

Lounas hotellin noutopöydästä. Juhannuspäivän iltapäivää voi viettää saarella kävellen ja pikkukylään tutustuen. Kylän raitilta löytyy kauppa, Hannas Horisont -kahvila ja pari putiikkia, joissa on myynnissä paikallista käsityötä ja taidetta. Etäisyydet saarella eivät ole pitkiä, joten saari tulee kierrettyä parin kilometrin kävelyllä. Mahdollisuus ruokailla hotellin noutopöydästä tai á la carte -listalta (omakustanteinen).

Sunnuntai 26.6.

Aamiainen hotellissa. Lounas nautitaan noutopöydästä ennen laivan lähtöä klo 13.30. Pärnäisiin saavutaan klo 18.30. Ajetaan Turkuun, jonne saavutaan noin klo 19.45.

Matkan hinta:

  • jäsenet 325 €
  • ei-jäsenet 345 €

Lisämaksu yhden hengen huoneesta 90 €

Hintaan sisältyy:

  • linja-autokuljetukset
  • laivamatka Pärnäinen-Utö-Pärnäinen
  • majoitus Utö Havshotellissa
  • 2 aamiaista, 2 lounasta, 1 päivällinen
  • opastukset ja matkanjohtajan palvelut

Liikuntarajoitteista tulee ilmoittaa matkavarauksen yhteydessä. Yhteysaluksella on paljon portaita. Pidätämme oikeuden mahdollisiin muutoksiin laivan aikatauluissa.

Vastuullinen matkanjärjestäjä Matkapojat Oy