Apurahat ovat haettavissa
Vuoden 2026 apurahahaku on käynnistynyt. Haettavana on tutkimusapurahoja, väitöskirja-apurahoja ja matka-apurahoja yhteensä 500 000 euroa.
Lounais-Suomen Syöpäyhdistys jakaa vuosittain yhdessä Moikoisten Syöväntutkimussäätiön ja Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön kanssa apurahoja syöpätautien, saattohoidon sekä syöpää sairastavien ja heidän läheistensä tukemisen tieteelliseen tutkimukseen ja kansainväliseen opiskeluun. Alueena on Lounais-Suomi, Ahvenanmaa ja Lounais-Häme.
Vuoden 2026 apurahahaku on käynnistynyt. Haettavana on tutkimusapurahoja, väitöskirja-apurahoja ja matka-apurahoja yhteensä 500 000 euroa. Myöntämisessä etusijalla ovat väitöskirjojen tekijät ja nuoret väitelleet syöpätutkijat. Apurahojen hakuaika päättyy 31.8.2026. Apurahoja haetaan apurahakohtaisilla lomakkeilla. Ohjeet ja lomakkeet löytyvät täältä.
Apurahojen jaosta päättää Moikoisten Syöväntutkimussäätiö apuraha-asiantuntijatyöryhmän esityksestä. Myönnetyistä apurahoista ilmoitetaan saajille marraskuun loppupuolella ja ne jaetaan Lounaissuomalaisen Syöväntorjuntapäivän tilaisuudessa Meri-Karinassa perjantaina 4. joulukuuta.